Kultaseni, rakastan Sua, odotan Sua. On hiljaisuus. Kirjoittelen Sulle kirjettä, henkilökohtaista, en uskalla lähettää. Olen luvannut pysyä poissa. Että kaipaan sinua, ikävöin. Tunnen Sut sydämessäni, tiedän Sun suruistas, Sun ikävästäs, silti asiat ovat niin kuin ovat. Kumpa  vain tulisit. Olisit. Päättäisit, että Me olemme. Silti ymmärrän miksi niin, miksi ei, en syytä, en arvostele, ymmärrän ja rakastan. Haluan antaa tilaa, haluan Sun elävän vapaan tahtos mukaan, kokevan ja löytävän vastaukset joita etsit, vaikka se sattuisi. Ei haittaa, olet niin tärkeä, mun elämäni tärkein ihminen. Haluan taistella Sinusta, mutta kunnioittaen, antaen Sun löytää oman polkusi. Jos menetän Sinut lopullisesti, olen yrittänyt, en kanna kaunaa, en katkeroidu. Olen sanonut kaiken mitä voinut, tarjonnut Sulle itseni, varauksetta. Siten kuin olet valmis ottamaan, silloin kun olet valmis ottamaan. Tottakai sattuu jos jään yksin, silti haluan, että olet onnellinen, seuraat sitä, minkä koet sydämessäsi oikeaksi. Älä siis välitä surustani, sen saat toki anteeksi. Haluan Sun saavan onnesi. Haluan että saat valita mitä ikinä tahdot. Että olet onnellinen. Sillä rakastan Sinua ikuisesti. Toisaalta kerroit, ettet lue näitä. No silti puran mieltäni. Lohduttaa kun saan kirjoittaa Sinulle, Rakkaalleni. Olet sydämessäni ikuisesti. Itkettää. Mun sydämenihän sykkii juuri Sulle, Rakkaalleni, sydämeni valitulle. No ehkä toisessa elämässä on toisin ja siellä saamme toisemme. Paikassa jossa unelmat toteutuvat. Silti toivotan Sulle kaikkea hyvää, toivon Sun tietävän, että kumminkin odotan, vaikka se olisi turhaa. Että rakastan, että uskon meihin, että ymmärrän kuinka hyvä sydän Sulla on ja että haluat vain seurata sitä. Jos Sulla on vaikeaa, jos kaipaat lohtua, olen Sua varten. Ikuisesti. Jos haluat palata luokseni, otan sut avosylin vastaan, varauksetta, vain haluten lohduttaa. Mun sydämessä on aina paikka Sulle.

Niin vain odotan Sinua palaavaksi, toivon Sun huolivan mut takaisin. Rakastunut sydän. Toiveikas sydän. Sinä. Oma aarteeni, sydämeni valittu. Kumpa vain tulisit, ottaisin sut ilolla vastaan. Olisin niin onnellinen. Sulkisin Sut syliini, halailisin ja paijailisin. Lohduttaisin Sua Sun suruissas. Tiedäthän, olen Sinun, Sinua varten, aina.

Pöydällä vielä leffat odottavat katsomistaan, ne joita aikanaan vihjailit katsovasi kanssani. Muoveissa. Yhä toivon että tulisit katsomaan. Pitäisin Sua kainalossani ja olisin onnellinen. Niinkuin silloin ennen.

Mikään ei ole muuttunut, aina vain olet mulle kaikista rakkain. Rakkauteni on koeteltu, tiedän, se olet Sinä. Ehkä Sinunkin rakkautesi. Olet sydämeni valittu. Eikä Sulla ole mulle mitään todisteltavaa tai anteeks pyydettävää, en ole kadonnut mihinkään eikä rakkauteni ole vähentynyt, päinvastoin. Silti olen valmis kuuntelemaan jos haluat purkaa surujasi, valmis antamaan anteeksi jos koet tehneesi väärin. Tiedän kuitenkin, että sisimmässäsi yrität vain ratkaista asiat oikein. Yritettyäsi, odotan, toivon että minulla on vielä mahdollisuus. Se että jos vain valitset minut merkitsee minulle kaikkea, eikä varsinkaan sitä tarvitse todistella. Valitsisin Sinut aina uudestaan, valitsin Sinuun luottamisen jo kauan sitten, Meihin uskomisen. Vielä uskon, toivon, rakastan. Läsnäolosi saa minut onnelliseksi, unohtamaan ajan. Ihana Sinä, suloinen Sinä. Olet minulle niin sydämellinen ja hyvä, kumpa voisin sen sinulle kertoa. Kertoa mitä kaikkea merkitset. Kertoa koko maailmalle. Rakastan Sinua, Sinun ihanaa ja viehättävää persoonaasi, Sinua. Sellaisena kuin olet. Olet niin huolehtivainen ja hyväsydäminen, kiltti ja uhrautuva ihminen. Kumpa voisin tehdä Susta onnellisen, kumpa voisin tukea Sua Sulle tärkeissä asioissa. Kumpa voisin saada Sut vaimokseni. Kumpa vain. Ottaisin.

Niinpä taas odotan, sen taidan osata. Olen harjoitellut. Kaikesta huolimatta ajattelen Sua joka päivä, kaiken aikaa. Yksinäisyyttäni silittelen Sun kuvaasi, toivon Sua tulevaksi. Ehkä säälittävä taidan olla, niin rakastunut. Ehkä hiukan hölmö sellainen. Tiedänhän minä, sinäkin rakastat vielä minua. Yhteiset hetkemme ovat kyllä näyttäneet, että meillä on mahdollisuus hyvään ja onneen. Haluaisin tavoitella niitä kanssasi. Tulethan Rakkaani. Sydämeni sykkii Sulle.

Ja vielä, suukkosia lähettelen, kuten ennenkin, kera halausten. Lempeitä unia Sinulle Rakkaani, uskoa ja toivoa Sun elämääsi. Rakastan Sinua.

Huolithan minut takaisin, olenhan arvoisesi, kelpaanhan Sinulle... Minulle olet kaikkea hyvää. Valitsen Sinut. Odotan.

Miksi kävi näin, miksei toisin. Toisinaan vaivun pohtimaan asioita abstraktimmalla tasolla saadakseni etäisyyttä.

Olen kuullut lauseen, että tekomme määrittävät meidät. Ehkä niin, ulkopuolisille. Itse näkisin, että itsellemme määrittää kuitenkin se, mitä opimme teoistamme ja niiden seurauksista. Tekojemme tulkinnat. Vasta valintojen ja menetysten myötä tiedämme valintojemme arvon. Jos olemme onnekkaita, on meillä mahdollisuus onnellisuuteen ja hyvään elämään. Toisinaan onnensa eteen täytyy ponnistella, tehdä kipeitä valintoja. Tai ehkä emme voi tehdä mitään ja onni karkaa ulottuviltamme.

Joskus teemme asioita, virhearviointeja, kadumme, hyväksymme seurauksia. Asiat, joille emme voi mitään tulisi hyväksyä, jotta voisimme keskittyä asioihin joille voimme. Mennyt on mennyttä, silti tulevaisuus on vielä auki. Valinnatkaan eivät ole mustavalkoisia, asiat riippuvat ympäristötekijöistä yhtä lailla kuin sisäisestä tilastakin, ajasta ja paikasta. Tulee vaikeita valintoja, helppoja valintoja, vaikeita seuraamuksia ja helppoja seuraamuksia. Kuitenkaan ilman valintojamme emme olisi niitä ihmisiä, joita olemme. Anteeksianto on hyväksymistä, itsemme ja toisten ymmärtämistä, asioiden sanoittamista ymmärrettäväksi, hyväksi, inhimilliseksi. Joskus asioita tarvitsee kaivella syvemmältä.

Kuvittelen istuvani pohjattoman kuilun reunalla, alhaalla pelkkää pimeyttä. Heilutelen jalkojani.

Mietin matkan tärkeyttä, matkalla kerättyjä kokemuksia. Itse koen matkan päämäärää tärkeämpänä. Joskus tuntuu, ettei päämäärä olekkaan oikea, silti matka jatkuu, vaikka suunta muuttuisikin. Ei ole väärin haluta muutosta, jos suunta on väärä tai jos määränpää on vain harhaa. Ja harhaa ovat vain asiat, jotka ovat saavuttamattomissa. Määränpää jota ei voi saavuttaa on kupla. Joskus määränpäästä tulee saavuttamaton koska sitä sanotaan kuplaksi, ei uskota siihen. Joskus se johtuu eri suuntaan olevasta matkaseurasta, joskus vääristä valinnoista. Toisinaan toisistaan liian paljon poikkeavat tulkinnat aiheuttavat sen, että aletaan puhua eri asioista, ei ymmärretä. Toisen näkökulman mitätöinnillä tai toisen syyttäminen oman näkökulman erilaisuudesta ylläpitävät kuplaa. Ei ole yhteistä päämäärää. Silloin voi seurata toista väärään suuntaan, ei siis omaan eikä yhteiseen, silloin vain ei matka vie määränpäähän eikä tunnu oikealta. Joskus matka määränpäähän voi olla vain liian pitkä tai sen joutuu tekemään yksin.

Nojaan eteenpäin ja katselen alas pimeyteen, mietin, kuinka lapsena olisi voinut antaa syljen valua ja tippua alas. Tai ehkä en, liian korkea pudotus.

Omat haaveet, omat valinnat. Yksinkertaisia, pieniä, arkisia, saavutettavissa, neuvoteltavissa. Jos vain olisin muualla kuin yksin kuilulla. Palelen, odotan. Mietin onkohan minulla toivoa. Haluan uskoa että on. Muistelen kaiholla jo kuljettua matkaa, sen kauniita ja onnellisia hetkiä. Yhteenpuristettuja käsiä, sormia toistensa lomassa, halauksia, suudelmia. Polttavaa rakkautta lämmittämässä, hakeutumassa yhteen. Lupauksia, kaipuuta, uskallusta, todellisia hetkiä, niin ihania muistoja. Matka joka on kertonut, että kaikki on mahdollista. Meidän matkamme. Ja mitä kaikkea meillä onkaan matkallamme ollut, kiitos Rakas. Kuka vain joka näkee kulkemamme matkan tietää, kuinka pitkälle se on jo meidät vienyt. Olen kokenut kanssasi niin paljon. Tahtoisin jatkaa matkaa, kokea loputkin.

Taas on ilta kulunut, tahtoisin jo levähtää. Nostan jalat reunalta ja käyn levolle. Katselen kuilun yli, odotan. Tiedän Sun olevan siellä jossain. Puhallan suukkoset matkaan saattelemaan Sut unten maille, halaukset kietoutumaan Sun peitokseks. Sydämessäni olen aina luonasi.

Rakastan Sinua ikuisesti

Kuuntelen Antti Ketosen "Olisitpa sylissäni"... Olen itkenyt, tänäänkin. Mietin, kaipaatko minua. Minä kaipaan Sinua, ikävöin. Välistä aivan suunnattomasti. Mietin, mahdatkohan saada tietää, tai edes haluatko nyt. Et taida. Ymmärsin ettet haluaisi, että kokoat itseäsi, meillä on hiljaisuus. En saa oikeastaan tietää Susta mitään, en mitä ajattelet, mitä tunnet. Haluaisin. Olet valinnut toisin, tiedän toki miksi. Silti, joskus toivoisin saavani ystävällisen sanan, tai edes pienen sydämen...

Olet minulle kuitenkin edelleen Rakas, edelleen haluaisin Sut vierelleni, elämään kanssani, jakamaan kokemuksemme, loppuelämäkseni. En tahdo irrottaa Susta, mun sydän ei tahdo. Kuvittelin aiemmin, etten voisi näin rakastaa, että tämä kokemus olisi nuorten juttu. Ei järkevät aikuiset. Mutta niin vain kävi, tapasin Sut, rakastuin, menetin sydämeni Sulle, kokonaan. Haaveilin, rakastin, vastasit mun rakkauteeni, lupauduit. Silti nyt olet poissa. Välillä itken suruani, pelkään pahinta, päätät että kaikki on hyvin ja mut unohdat. Kuuntelen Neljänsuoran "Älä unohda minua"...

Muistatko, kuinka alkuaikoina keskustelimme tsätissä musiikilla, vaihdoimme kappaleita, merkityksiä. Useasti, ennenkuin uskalsimme sanoa Rakas. Kuinka tanssimme yhdessä, usein muiden keskellä ja silti niin ihanasti. Veit mun sydämeni tanssillas, tanssit tiesi suoraan sinne. Ja ne kerrat kun sain tanssia vain Sun kanssasi. Muuta en toivoisikaan. Silloin kerran kun saimme tanssia vain kahden - niin uskomattoman ihanasti, vain toisillemme. Koko sali oli meidän. Olit niin uskomattoman lähellä, seurasit kuin osana mua, hetkiä, mitä vain Sun kanssas oon voinut saavuttaa. Olin silloin niin valtavan onnellinen. Parhaita hetkiä elämässäni, niin iki-ihanaa. Ja silloin kerran yöllä lumisateessa sun puhelimes musiikkiin korvanapit jaettuna, kun kello alkoi jo olla paljon, kun alkoi olla aika mennä yön viimeiselle bussille, kun toivoin, että aika pysähtyisi. Leireillä, niin iki-ihanaa. En meinannut voida pitää itseäni Susta erossa. Kaikki tanssit, kaikki harjoitukset, vain Sun kanssasi. Kiitos Rakas näistä kaikista onnellisista kokemuksista, joita minulle olet antanut. Ja bileissä, hitailla. Tunsin kuinka lähellä olit, ei vain kehot, vaan muutenkin. Ympäri salia, ei varmaan kenellekkään jäänyt epäselväksi että oltiin Me. Ja jälkeen karattiin vielä hetkeksi viettämään aikaa yhdessä. Rakastan Sinua.

Tanssia kanssas kaipaan. Kaipaan niin paljon, itken sitäkin. Jos mut jätät iäksi kun oot saanut Sun asioihis selvyyden, voisitkohan toteuttaa mun viimeisen toiveen, voisinkohan saada kanssasi edes vielä viimeisen tanssin. Ja  kun kerran rakastat, mitähän haluaisit jäähyväisiksi minulta... En unohda Sinua...

Jos kuitenkin valitset minut, annan sydämeni sulle. Loppuelämäkseni. Tai niin pitkäksi aikaa kun haluat. Kuuntelen Olavi Uusivirran "Tuu mun vaimoksein"...

Hyvää yötä Rakkaani, nuku hyvin ja näe kauniita unia. Vielä suukkosia Sulle lähettelen, unihiekaksesi, lempeänä sateena, helliä halauksia peitoksesi, sua hyväilemään. Rakastan Sinua valtavasti, katselen ja silitän kuvaasi. Olen Sinun jos vain huolit.

yksin valvon öitäni
valuessa kyynelten
surun kummutessa sisältäni
jaksanko sitä tiedä en

nää päivät kuluu kuin sumussa
onnenhetket vähiin jää
vain viiltävässä surussa
itken hiljaa yksinään

niin julmaa leikkiä kohtalon
rakkautes kun menetin
mun oloni on toivoton
niin paljon kyynelehdin

sattuu kun sydäntä puristaa
se suru susta jäänyt
huonot päivät kuristaa
kyyneleet nää niellyt

miksi sitä kysyn
et luoksein voinut jäädä
ja tunnen olon hylätyn
olinko niin väärä

tulisitpa takaisin
vain hiljaa sitä kuiskaillen
kuvaasikin taas silitin
ikävääni tuskaillen

vaan vaiennut on puhelin
ei kuulu viestin äänet
näinkö yksinäinen olisin
mun sammuvatko tähdet

yksin niin yksin olen
vain surujeni kanssa
sua itkustellen kaipailen
sua ootan unelmassa