Pysähdyn hetkeksi paikkaan, missä niin usein kohdattiin, kirjoitan Sulle muutaman sanan. Haaveilen. Kumpa olis kuin ennen ja pian saapuisit. Mietin, miltä Susta tuntuisi lähteä rullaileen luokseni, valmistella itseäsi, jakaa sijaintisi... nähdä, kun omani jo liikkuu, kun olen jo matkalla. Mietin, kunka lujaa polkisin, tietäisin perillä Sun oottavan, tai jatkaisin vielä vähän Sua vastaan.... Jatkan matkaa...

 

Tunnelissa, mun puolen matkan taukopaikka, niin monta suudelmaa täällä kanssasi, niin monta halausta, kosketusta, kellon unohdusta vielä vähän pidemmäksi aikaa... niin muistoja lähellä, Sinä rullinesi nojaamassa seinään, kätesi kietoutuneena mun ympärilleni, vetämässä mua Sua vasten, Sinä painamassa otaasi otsaani vasten, Me suudellessa.

 

Nyt monesti myöhemmin täällä itkenyt, kaivannut Sinua. Niiskutan. Tämä seinä muistaa Sinut. Meidän oma paikka.

 

Kohta jatkettava matkaa. Loppumatka vielä. Sama kuin aina, sillan edestä oikealle meluvallinviertä, kohdasta missä olet mua monasti iltaisin hyvästellyt, antanut illan viimeisen suudelman. Nuolaisen huuliani, kuvittelen Sun lämpimän, rakastavan suudelmasi. Olen onnekas kun minulla on niin paljon onnellisia muistoja Susta, niin paljon yhdessä koettuja hetkiä. Silti, kumpa saisin niitä vielä paljon lisää... jatkan matkaa...

 

Loppumatkasta mietin, haaveilin että olisimme menneet yhdessä kiertelemään tapahtumien yötä, seuraamaan päivän ja yön elävää taidetta, tapahtumia. Suren menetettyä mahdollisuutta. Pitäisi tapahtua ihme että tulisit.

 

Kotona nyt, kumpa Sinäkin. Lähettelen suukkosia sateena unihiekaksesi, halauksia helliä peitoksesi. Kauniita unia, nuku hyvin kultaseni, Rakastan Sinua ikuisesti.