Istun auringossa tienreunan kaiteella, Sua aattelen ja Sulle kirjoitan. Löysit mut, vastasin Sun kommenttiis. Lohduttaa, Sinäkin kaipaat mua, rakastat mua. Ehkä mullon viel mahdollisuus, että palaat luokseni, että saan viel kokea miltä tuntuu, kun olet siinä, vierelläni. Elättelen toiveita, haaveilen, ikävöin. Ei ehkä tänään, ei ehkä huomenna. Kenties jonain päivänä.

 

Kaipaan stickereitä joita Sulle heittää, Sun näppäilyjäs, Sun läheisyyttäs, Sua rakkaani. Niin ihana olet aina ollut minulle, niin hyvä. Surumielinen olo, mutta juuri nyt en ikävästä huolimatta itke. Täytyy siis olla hyvä päivä. Silti suren myös puolestas, olen huolissani Sinusta, et kai sit saanut sitä mitä lähdit hakemaan. Jouduit kaiketi samaan myllytykseen kuin mistä lähditkin, kumpa voisin auttaa. 

 

Aurinko lämmittää muutaman päivän tauon jälkeen. Hetket rantakallioiden lämmössä nousevat mieleeni, kuinka istuit sylissäni, katselimme valon välkehdintää veden pinnan väreilyssä, juttelimme, suukottelimme. Kuinka aina tartuit musta kii, sait mut hymyilemään. Kaipaan niitä hetkiä. 

 

Voi kultaseni, kuinka Sinua rakastankaan. Kuinka sydämeni kuiskii Sun nimeäs, kuinka tuuli pörröttää hiuksiani ja toivoisin sen olevan Sinä. Kuinka vielä haluaisin nauttia kesän viimeisistä lämmöistä kanssasi. Kuinka kaipaankaan kuulla äänesi, nähdä Sun hymysi, painaa otsat vastakkain Sun kanssasi, tuntea kuuluvani Sun kanssas yhteen.

 

Olenkohan vain hölmö, kun odotan. No sittenpähän olen, sydän sanoo että odotan. Odottaessani lähetän Sulle vielä suukkosia matkaan, lohduttamaan ikävää, toivon niiden Sut tavoittavan, Sun pehmeät huules, Sulle kertovan, Rakastan juuri Sinua.